torstai 9. kesäkuuta 2011
Tervehdys Kurkipellolta!
Ensin haluan esittää suurkiitokseni mm. Kaukikselle ja Sahralle jotka ovat minua opastaneet liemienkeittelyn saloihin! Tämä aihe on asustanut takaraivossani lapsesta saakka ja vihdoin on koittanut toteuttamisen hetki.
Kuvassa viime päivien värjäystuloksia, vasemmalta lukien lupiini (keskellä ensimmäisen erän 100g, vaaleampi), aronia (ph 11), kokenilli ja sen jälkiväri (oi!), krappi jälkiväri+sipuli (luonnossa oranssimpi), kokenilli ja viimeisenä kylmävärjätty krappi. Viimeksi mainittu ei käynyt kunnolla, vasta loppuvaiheessa sain liemeen ytyä (kuvaa ei ole mitenkään kruusattu, mulla on uusi kone ja hyödylliset ohjelmat vielä hakusessa). Aronia on tänään pesun ja kuivauksen jälkeen oikeastaan syvän harmaata, kaunista sellaista - ei niinkään violettia tai sinistä kuten kuvasta saattaisi päätellä.
Vetenä ehta kirkas lähdevesi, puretus tavanomaisilla aineilla. Tuo ikivihreä syntyi oman pellon lupiineista, enkä tiedä mitä tein oikein kun siitä tuli noin nättiä.
Kävin eilen illalla rannalla huuhtomassa marseillesaippuan jäänteet pois noista vyyhdeistä, laiturilla oli lysti olla tämän sateenkaaren kera! Eli loppusilaus on järvivesi ja tilkka etikkaa. Pistän valonkestotestiin noita lankoja, siitä myöhemmin.
Päämenetelmäni lienee toistaiseksi unohtaminen, ainakin mitä ph:n mittaamiseen tulee vaikka minulla on tuhti nippu hienoja liuskojakin sitä varten. Lähdevesi on ph6.
Tällä hetkellä kattilassa porisee verihelttaseitikkiä ja jo mietin eikö tämä into ikinä lopu. Eihän?
HAM
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
No ni, siellä sulla se hysteerinen vihreä nyt on!!
VastaaPoistaNyt pitää enää a) keksiä miten toi tulee b) saada sut värjäämään tuona noin 50 kiloa valtakunnan tarpeisiin...
Mulla on krappia uimassa saavissa ja näillä helteillä ei tarvitse olla huolissaan siitä, nouseeko liemen lämpötila välillä 30 asteeseen :)
Käymistä odotellaan jo..
Iiik 50 kiloo... Hehee, täältä pesee, tai pesis jos vesi ja rahkeet riittäis :P ensi kesänä ehkä voisi pitää konkonenien kokouksen täällä pellolla ja yrittää porukalla? Ellei joku tahdo just nyt tulla häärimään pihalle patojen ääreen omatoimisesti?
VastaaPoistaLaitan ehkä uudet krapit saaviin kans........
.. ja ... ja ... ja sit mulla on saavissa likoamassa omenapuun kuoria...
VastaaPoistaTää on ihan mahtavaa aikaa!!
Mietin juuri mihin puskaan seuraavaksi ryntään - vai olisiko mukajärkevä ja tyhjäisi ensin tuon pakastimen?
VastaaPoistaVerihelttaseitikki antaa paraikaa vaaleanpunaista (???) mitä hiukan ihmettelen... ph pielessä vai onko tämä ihan normaalia, kysyy Epätietoinen :P
juttelin eilen Iitin värikeskuksessa tuosta verihelttaseitikin väristä... oliko sun sienet olleet pakastimessa? Se kuulemma muuttaa värin rakennetta ja sen takia kuivatut toimisivat paremmin.
VastaaPoistaPakastettuja on, mutta syyllinen löytyi sylttytehtaan sijasta minun sähläyksistäni. Joka lanka on jotain keinokuitua (lahjoituslankoja joita vyyhtesin ei oltu merkitty kaikkia...) tai hölmöilin muuten vaan liemien kanssa. Sillä tänään samanlainen satsi pakasteesta ja tuloksen tulette näkemään.... :)
VastaaPoista