tiistai 2. lokakuuta 2012

Yllätys morsinkopadasta



Viime viikolla värjäsimme koulussa syksyn viimeisimmillä morsingoilla. Pelkistämiseen käytimme natriumditioniittia. Tarkemmin värjäysprosessista voi lukea vaikka täältä, en kerro siitä tässä enempää. 

Tavoitteena oli saada tummansinistä ja sitä saatiinkin. Vasemmanpuoleinen vyyhti on ensimmäisestä kastosta, kaksi keskimmäistä toisesta ja oikeapuoleinen kolmannesta ja neljännestä, se kävi siis padassa kaksi kertaa. Kaksi oikeanpuoleista ovat minun vyyhtejäni.












Ja tuosta viimeisestä vyyhdistä minulla onkin tarina kerrottavana. Juuri padasta nostettunahan lanka on vihertävää ja muuttuu sitten ensin ihanan turkoosiksi ennen kuin se hapettuu kunnolla siniseksi. Oletteko koskaan miettineet miten sen ihanan turkoosin saisi säilytettyä? Voisiko hapettumisen keskeyttää? No tuota, ei, ei sitä voi, mutta koska ihminen on tyhmä ja hidas niin jotain muuta sitten sainkin aikaiseksi.


Kyllähän hapettumisen voi hetkeksi keskeyttää vaikkapa upottamalla langan veteen. Ensin jonkin aikaa asiaa harkittuani lopulta tein sen ja saman tien tajusin miten siinä tapahtuu. Se sininen väri  mikä ei ole vielä hapettunut = siis muuttunut veteen liukenemattomaksi, liukenee langasta pois siihen veteen… Tyhmä ja hidas itsestään selvien asioiden suhteen… No meni jo, pesin langan normaalisti ja laitoin kuivumaan. Siinä vaiheessa lanka oli vielä tuollaista aavistuksen turkoosiin vivahtavaa vaaleansinistä. Jälkeenpäin sanoisin, ettei se ollut tuolloin vielä kunnolla hapettunut.

Jätin langat kuivumaan ja pari päivää myöhemmin minua odottikin yllätys. Vaalein lanka oli muuttunut… liilaksi?!? Alun epäuskoisen kauhistelun ja ihastelun jälkeen päässäni on muotoutunut kenties looginen selitys. Opettajani on kerran saanut morsingosta vastaavanlaista liilaa käytettyään yhden hallayön kokeneita morsingonlehtiä. Morsingon sininen väri ei kestä pakkasta vaan hajoaa pois. Yksi yö ei kuitenkaan ollut riittänyt ihan kaiken värin hajottamiseen.

Mitä tällä kertaa sitten tapahtui, pakkasellahan ei ollut osuutta asiaan. Morsingonlehdet sisältävät myös punaista väriainetta. Kun sininen väri on uutettu lehdistä kyyppivärjäystä varten, ne voidaan vielä käyttää keittovärjäyksessä ja tuloksena on vaaleanpunainen. Kun vertaa toisiinsa puhtaalla indigolla ja tuoreella morsingolla värjättyä lankaa, on jälkimmäinen aivan aavistuksen violettiin vivahtava. Ilmeisesti siis myös punainen väri kiinnittyy lankaan kyyppivärjäyksessä, se vain jää enimmäkseen sinisen alle. Koska tyhmyyttäni huuhtelin langasta pois ison osan sinistä väriä, tuli punainen väri näkyviin ja yhdessä jäljelle jääneen sinisen kanssa muodosti vaalean liilan. Tosin sitä en osaa sanoa miksi lanka kuivumaan laitettaessa näytti vielä siniseltä. 

Vasemmalla ”epäonnistunut” yllätysväri. Keskimmäinen toisesta kastosta ja oikealla vertailun vuoksi melko vastaava väri puhtaalla indigolla värjättynä. Ero ei ole suuri, mutta indigolanka on puhtaamman sininen. 













Ps. Tuolla linkissä mistä tarkempi reseptikin löytyy, kysytään miten morsinkoa voisi säilöä. Sininen värihän katoaa pakastettaessa ja kuivatettaessa. Morsinkoa voidaan fermentoida, jolloin osa sinisestä väristä säilyy, ei tosin kaikki. Sellaisena sitä on ilmeisesti keskiajalla kaupattu. Tai sitten sininen väri voidaan muuttaa pigmenttijauheeksi. Valitettavasti en osaa tähän hätään neuvoa tarkemmin miten kumpikaan noista onnistuu, mutta ilmeisesti fermentointia käytetään myös ruoka-aineiden säilömiseen, joten siihen voisi ohje löytyä helpostikin. Tuon pigmenttijauheen tekemisestä opettajani on luvannut antaa minulle kirjallista materiaalia jossain kohtaa. Voinen siis palata asiaan myöhemmin…

 

3 kommenttia:

  1. Sen voi kuulemma tehdä liemeksi eli uutto ja sooda, mutta EI lisätä natriumditioniittia. Liemi pitää saada säilymään ilmatiiviinä eli purkki täytetään niin täyteen että sinne ei jää ilmaa. En ole kokeillut, mutta niin ne viisaammat kertovat.
    Kokeilkaa!!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista! Ystäväni puutarhassa on juuri kolmas morsingon lehtiruusukekasvusto kerättävissä ja tarkoitus olisi vielä kerran värjätä- saapi nähdä, irtoaako väriä.....

    VastaaPoista