perjantai 27. tammikuuta 2012

Tekisikö mielesi värjätä?


Nyt kun maas on hanki ja järvet jäässä, on hyvää aikaa leikkiä pikku kemistiä omassa (koe)keittiössä ja värjäillä kaikenlaista vaikka sillä normaalisti biojäteastiaan päätyvällä tavaralla!
Eikä kokeilevan ja uutta luovan värjärin tarvitse suinkaan olla yksin, vaan hän voi samalla osallistua tektiilitaiteilija Ulla Lapiolahden ja kuva- ja meditaiteilija Päivi Hintsasen  SULOisia värejä-proggikseen.
Kyseessä on kaikille avoin roskisvärjäämisen koekeittiö-projekti jonka tavoitteena on herättää kuluttamiseen liittyviä ajatuksia muotoilun ja taiteen keinoin. Projekti pyrkii myötävaikuttamaan ympäristömyönteisemmän asennemuutoksen aikaansaamiseen. Hauskasti ja hulvattomasti!

Jyväskylässä ja muualla Suomessa järjestettävien työpajojen lisäksi Ulla ja Päivi avaavat huomenna 28.1. SULOisia värejä – blogin, jonne he toivovat kokemuksia roskisvärjäyksestä ja kokeilujen tuloksista. Tännekin saa raportoida.

Nyt kaikki penkomaan omaa roskista, kuivattamaan hedelmänkuoria ja ryöväämään ne viimeisetkin sipulinkuoret sieltä lähikaupan laarista!

http://suloisiavareja.wordpress.com/about/

Usuttaa kanssavärjäreitään,

Kaukameeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti