Unikankarelaiset kokivat aivan uudenlaisia elämyksiä väripatojen äärellä viikonloppuna Talviyön pidoissa. Niin silmät kuin nenäkin joutuivat koetukselle tattiliemen kanssa, mutta ehdoton hitti oli kokenilli. Tateista mainittakoon että hieman vähempikin mädätys olisi kenties riittänyt, koostumus kun oli kovin kuramainen muutamaa etäisesti sienen jalkaa muistuttavaa juttua lukuun ottamatta. Tämä saattoi vaikuttaa myös lopputulokseen. Tatin ja kokenillin ohella värjäsimme myös suopursulla.
Mutta se kokenilli, mitkä värit! Unikankare koki ennennäkemättömän ällörakastumisen pinkkiin! Mutta hehkutuksesta asiaan. Väittävät että ph:lla leikkimällä kokenillista voi saada hyvinkin erilaisia sävyjä. Hapan vie väriä punaisempaan suuntaan ja emäksinen puolestaan violetimpaan. Violettia emme saaneet aikaan paitsi harmaaseen ja indigolla värjättyyn siniseen lankaan, mikä kannattaa muistaa sillä lopputulos noilla pohjaväreillä oli varsin kiva. Valkoiseen lankaan lopputulos kuitenkin oli... pinkki!
Jaoimme liemen kahtia, koska halusimme testata tuota ph-juttua. Ensimmäisen liemen pyrimme pitämään melko neutraalina. Puretus oli kaikissa värjäyksissä 10% alunaa ja 5% viinikiveä. Ensimmäisellä värjäyksellä saimme tummaa fuksianpunaista, wow! Jälkiväri jos sitä siksi voi sanoa, tuotti kirkkaanpinkkiä.
Toisesta liemestä tehtiin emäksistä soodan avulla. Ph-paperia ei ollut mukana, joten näppituntumalla mentiin. Lopputulos ei ollut mainittavasti violetimpi vaan lähinnä haaleampi ja vaaleanpunainen. Epäilen että toiseen liemeen jäi vähemmän väriainetta, koska liemi jaettiin vasta keittämisen jälkeen. Jälkiväri oli vielä hieman vaaleampi possunpunainen.
Silkkiin molemmista liemistä jäi ällöttävän ihana vaaleanpunainen. :D Liemet otettiin talteen sillä emme ehtineet värjäillä niin kauaa, että väriaine olisi kulunut loppuun ja lankakin alkoi loppua. Ämpärillinen kokenillilientä odottaa nyt parvekkeella uusia kokeiluja. Useimpien ohjeiden mukaan 100g lankaa tarvitsee 10g kokenillia. Tuolla saa sitä tummaa fuksiaa, vaaleampiin sävyihin väriä tuntuisi riittävän loputtomiin…
Ja niin, esivalmisteluista mainittakoon, että kokenilli ja suopursu olivat vedessä likoamassa yön yli ennen värjäystä.
Kuvassa vasemmalta alkaen: tatti, suopursu, 2kpl kokenilli neutraali, 2kpl edellisen ”jälkiväri”, 2kpl kokenilli emäksinen, 4kpl edellisen ”jälkiväri” ja silkit joihin tuli melko samanlainen väri molemmista kokenilliliemistä. Harmaalla ja sinisellä pohjavärillä värjätyt menivät Alinan mukana, eikä minulla valitettavasti ole niistä kuvia. Ehkä myöhemmin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti