maanantai 26. syyskuuta 2011

Punajuuresta.

Näin mahtava näky padassa!!

Kovasti on ollut puhetta punajuurella värjäämisellä. Olen kokeillut sitä ennenkin, mutta toistin nyt tämän eli terveiset keittiöstä. Näin syntyy lanka, jonka väriä voisi kutsua borssikeitoksi.

100 g lankaa
15 g alunaa
5 g viinikiveä
sekalainen määrä (yht. noin 3-5 litraa)
- porkkanan naatteja
- sipulinkuoria
- raakaa punajuurta eli kuoria ja niitä pihassa kasvaneita, jotka ovat liian pieniä muuten käytettäväksi

Keitetään liemiaineksia pitkään haudutellen.
Siivilöidään ja jäähdytetään.
Kun liemi on noin 40-45 -asteinen, lisätään puretusaineet (tai kuten tunnollinen värjäri tekisi, esipuretettu lanka)
Haudutellaan miedolla lämmöllä tunnin verran ja jätetään liemeen jäähtymään.
Huuhdellaan. Viimeiseen huuhteluveteen tilkka etikkaa.
Tuloksena on ruskean oranssi lanka, joka hitto vie, tuoksuu borssikeitolle. Ei sentään tarjoilla smetanan kera...

Ja valmis näyttää tältä. Melkoinen ero.

Ja sitten: tuo ihana väri padassa ei todellakaan näy lopputuloksessa ja kokemus on valitettavasti osoittanut, että sekä sipuli että punajuuri haalistuvat. Mutta mitäs väliä sillä on, värihän se on haalistunutkin !

torstai 22. syyskuuta 2011

Jopas jotakin; punaista.

Siinä ne nyt ovat. Minun sienilankani.

Olen himoinnut itse värjättyä punaista jo pitkään. Olen myös hinkunut päästä värjäämään verihelttaseitikeillä tai ja veriseitikeillä.
Tänä syksynä kumpikin asia tuli todeksi.

Kävimme Rikun ja Ilonan kanssa pienellä metsäretkellä pari viikkoa sitten: Riku etsi taulakääpää, me Ilonan ja koirien kanssa huvittelimme luonnossa samoilemalla. Asumme siis keskellä kaupunkia, joten metsäsaarekkeemme on säälittävän pieni. Siis naurettava läntti liikenteen ja asutuksen keskellä.

Riku löysi taulakääpää ja me ihan vahingossa verihelttaseitikkejä. Otimme talteen, ja kyselin gurultani Tertulta vinkkejä. Terttu yllytti kokeilemaan kylmävärjäystä: esipuretettu lanka laitetaan liemeen, jossa on juuri ja juuri kiehumispisteeseen lämmitettyjä sieniä. Näin siksi, että sienen proteiinit kypsyvät eikä kuukaudenkin kestävän prosessin aikana seitikki muutu limaksi.
Ja hyvä puoli tässä olisi se, että sieniä voisi lisäillä sitä mukaa kun löytyy.
No. Minä kuivasin ensimmäiset seitikkini. Sitten Ilona löysi lisää, ja kuivasi. Huomatkaa; jalat ja lakit erikseen! Jaloissa on keltaista väriä, lakissa punaista, joten punaisen hinkuja värjää vain lakeilla.
Ja sieniä löytyi lisää, ihan vahingossa. Nyt minulla oli - kiitos Ilona - vajaa kilo tuoreita lakkeja, noin 100 grammaa veriseitikkiä (oi, sitä haluan lisää) ja muutama kuivattu lakki.

Terttu oli vinkannut, että mädättäminen tekee hyvää verihelttaseitikille; ne ovat punaisimmillaan luonnossakin juuri ensimmäisten yöpakkasten aikaan. Siispä jätin kuulkaa huoneenlämpöön pariksi päiväksi ne jo muutaman päivän ikäiset Ilonan tuomiset. Laitoin kuivatut likomaan..keittiöön.

Parin päivän kuluttua ödööri talossa oli kauhea. Kuivattujen sienten liotusveden pinnassa velloi pinkki limainen vaahto. Vielä päiväksi eteiseen muka viileään... ei hitto!

- Esipuretin alunalla ja viinikivellä 200 g villaa (virtain villan suomenpökkimää, seiskaveikka yök yök yök ei pataani pääse ei). Alunaa oli noin 25 g, viinikiveä 10 g tähän määrään.
- Laitoin punaiset haisevat lakit pataan, keitin toista tuntia oikein kovin.
- Siivilöin sienet pois, mutta otin talteen.
- Laitoin 100 g lankaa väriin. Annoin olla reilun tunnin. Tulin hyvin, hyvin iloiseksi! Padasta nousi tummaa punaista. Huh, onneksi en ahnehtinut sitä toista vyyhteä samaan liemeen.
- Laitoin toisen vyyhden perään, annoin hautua 80-90 asteessa miedolla tulella tunnin ja sammutin virrat. Jätin yöksi liemeen. Aamulla... tiilenpunainen!
- Tein sellaisen huomion, että jälkiliemestä lähti huomattavasti enemmän väriä huuhtelussa kuin ensimmäisestä värjäysestä.

Lisää temppuja:
olikin liottanut sekä tuoreet että kuivatut sienten jalat reilun vuorokauden ajan. Niistä irtosi heti voimakkaan keltainen väri liemeen.
Lisäsin ne jälkiliemeen sekä kertaallen keitetyt lakit. Kiehuttelin reilun tunnin. Jäähdytin lankaa työpäivän verran (jep, arkena väripata lämpiää kello 7...) siivilöin, ja lisäsin sitten edelleen lämpimään liemeen 15 g alunaa ja 5 g viinikiveä... olin laiska, en jaksanut esipurettaa - ja 100 g valkoista villalankaa.
Keittelin hiljalleen tunnin verran, sammutin tulet (tässä vaiheessa kello oli noin kuusi illalla) ja tein sisällä käsitöitä.
Viiden tunnin kuluttua, siis kello 23 hain langan sisään, huuhtelin ja totesin värjänneeni erittäin kauniin oranssin.

Nyt... pakkomielle ajaisi metsään. Ei sitä veriseitikkiä kellään sattuisi olemaan?

perjantai 9. syyskuuta 2011

Sinipuu

Oi onnea, kun löysin tämän ihanan ihmepuun! Iitin värikeskuksesta mukaan kaappaamani lastupussi lunasti kaikki lupaukset.



Liotin lastuja lähdevedessä kolme päivää ennen tositoimiin ryhtymistä. Kuvassa tosin jo langatkin kyydissä, mutta tarkoituksena näyttää mikä mainio väri! Melko etsimättä mieleen tulee kaikenmaailman noidankattilat...



Aluksi värjäsin harmaata Virtain villaa ja valkeaa Nallea molempia 100g. 200g sinipuuta (hups kun laitoin vahingossa kaikki!) ja ohjeen mukaiset 60g alunaa (määrää hieman ihmettelin kyllä) mutta soodaa en halunnut laittaa aluksi lainkaan joten peehoo keikkui siellä ykkösen tietämillä. Miten lienee valonkesto ym. tämän johdosta, mutta väristä tuli tosi kaunis punavioletti.



Toiseen erään en lisäillyt muuta kuin soodaa sen verran että ph nousi 7 hujakoille. Tuloksena sinisempi vaalea violetti, lankana ohutta valkoista Nallea.



Vasemmalla kuvassa loppuliemiin heitetty pieni vyyhti alunperin keltaista (pietaryrtti) lankaa, kokeilin millainen harmaa siitä syntyy. Ja kun oikein vielä tiristin, sain tehtyä myös kuminauhaa. Ja selityksenkin sain: liikaa soodaa holahti siinä tiimellyksessä kun minä kehno ravistelin sitä pussia kattilan päällä ja se lopsahti. Mutta ei hätää, se oli vain 20g vyyhti jonka olinkin valmis uhraamaan tieteelle... (ei nyt ihan Myytinmurtajat-meinikiä, mutta melkein. Terassilla lisäksi porisee tinaliuska suolahapossa... älkää kysykö mitään... emme valmistele pommia emmekä intialaista kosmetiikkaa, sen verran voin Miehen touhuista kertoa.)