lauantai 15. kesäkuuta 2013

Mesiangervokokeilu

Tuskailin facebookissa, että pitäisikö perustaa blogi, kun olisi niin paljon sanottavaa värjäämisestä. Toimeliaana naisena Sahra kutsui minut kirjoittamaan tänne, kiitos Sahra! Olenkin useasti täällä vieraillut etsimässä vinkkejä ja kokemuksia. Loistavaa, että saan nyt jakaa omia kokemuksiani tänne.

Värjäämisen suhteen olen vielä aika vasta-alkaja. Taisi olla edelliskesä, kun kokeilin yhden kerran värjätä lupiinilla ja sain ihan kivaa keltaista ja harmaasta langasta vihertävää. Viime kesänä innostuin kokeilemaan enemmän ja kaivelin kaikki värjäyskelpoiset langat kaappien kätköistä. Eikä nekään riittäneet, vaan lisää oli ostettava, koko ajan. Tälle kesälle olikin jo selkeämmät suunnitelmat, hankin sellaisia lankoja kuin oikeasti käytän ja vähän jo halutut väritkin oli hahmottumassa. Silti halusin myös kokeilla uusiakin kasveja.

Tässä osa viime kesän värjäyksistä.


Mesiangervo oli yksi niistä uusista kokeiluista. Keräsin kilon verran mesiangervoa, silloin kun nuput olivat vielä ihan alkuteikijöissään, enkä leikellyt niitä pois. Keitin liottamatta ehkä kaksi tuntia ja jätin keitetyt kasvit keitinliemeen jäähtymään yön yli. Aamulla siivilöin roippeet pois ja värjäsin 100g lankaa. Puretusaineen (kuparivihtrilli) laitoin suoraan väriliemeen.

Ensimmäinen lankaerä oli todellinen pettymys. Tästä piti tulla ruskeaa, mutta lanka jäi vihertäväksi. Syy on mitä ilmeisemmin langassa, teeteen Kamenassa. Kamena tuntuu ottavan todella huonosti väriä vastaan. Olen värjännyt sitä koivulla keltaiseksi ja saanut vain hailukan kananpojankeltaisen.Tässä kerässä pohjavärinä olikin todella haalea keltainen, johon en ollut tyytyväinen ja siksi koitin saada siihen vähän uutta väriä.

Halusin vielä kokeilla, mitä väriä mesiangervosta lähtee muuhun lankaan ja heitin jälkiiemeen 50g luonnonvalkoista Gjestalin Naganoa. Siihen sainkin tosi kauniin suklaanruskean värin. Koska väriä liemessä vielä näytti olevan, laitoin toiseen jälkiliemeen vielä 100g valkoista villalankaa. Niihinkin sain ihan kivan pronssisen ruskean sävyn.

Ihastukseni vaihtui suureen pettymykseen lankojen kuivuttua. Kauniin suklaanruskea ei enää ollutkaan niin ihana, ruskeat oli kaikki hieman vihertäviä. Ihan käyttökelpoisia kyllä, mutta kuivat lankat ovat kyllä aika tylsiä verrattuna niihin märkien lankojen sävyihin.

Vasemman puoleinen on Kamenaa ja jäi selkeästi haalean vihertäväksi. Keskellä tummempi ruskea on ensimmäisessä jälkiliemssä ollut villalanka ja oikeanpuoleiset olivat toisessa jälkiliemessä.