Kolme väriä (punainen, keltainen ja vihreä)

Syksyinen jännitysnäytelmä, josta ei puutu vauhtia!

Prologi:

Näyttämö: Kolme noitaa ulkona pimeänä lokakuisena yönä padan ympärillä häärimässä salaperäisiä taikoja mutisten – uups, väärä näytelmä. Siis yksi noita, tai no joku wannabe-värjääjä kai se on, hääräilee kelmeänä päivänä ulkona kattilan äärellä. Ajankohta on toki lokakuu ja tapahtumat levittyvät noin viikon ajalle.

I näytös:

Kattilaan sujahtaa 70 grammaa kuivattuja verihelttaseitikin lakkeja likoamaan ja myöhemmin keittymään. Kun sienistä on saatu aikaiseksi liemi, värjärimme jättää sienet silti kattilaan ja pistää sinne 250 grammaa lankaa. Syynä moiseen lankamäärään on toisessa kattilallisessa kehitteillä oleva tukevampi veriseitikkiliemi, johon se olisikin ollut ihan omiaan, mutta pientä sekoilua on havaittavissa värjärimme toimissa. Tuloksena onkin hieman vaaleampi punainen sävy, kuin oli aie. Mutta sangen kaunis sävy kuitenkin, jota voisi kuvailla vaikkapa sanoilla tumma lohenpunainen. Semmoinen nieriänpunainen. Lientä on keitelty matalahkossa lämpötilassa, noin 70 asteessa.

Jälkiväri, joka keittyy korkeammassa lämmössä, noin 80–90 asteessa, on kuitenkin ihan kohtuullisen voimakasta sekin ja himpun verran oranssimpaa lankaa nousee kattilasta, kuivana 100 grammaa.

II näytös:

Värjäri liottelee 20 g kuivattuja tiikerikaunosilmiä verihelttaseitikki liemessä (jossa sienenpalaset edelleenkin ovat) jonkin hetken ja keittää lientä n. 90 asteessa. Kun langat, 150 grammaa, lisätään liemeen, niitä keitellään reilun tunnin 75-90 asteessa ja tuloksena on oranssinkeltaista. Kuvitteleeko värjäsi vaan, vai onko väri hieman oranssimpaa sienien vuoksi kuin pelkillä tiikerikaunosilmillä värjättynä?

Jälkivärinä tulee hieman vaaleampaa ja hieman keltaisempaa lankaa 200 grammaa. Värjäri on aiemmin todennut nämä tiikerikaunosilmät sangen väriä antaviksi, siksi hän uskaltaa noinkin paljon lankaa liemeen pistää, ihan hyvin tuloksin.

III näytös:

Liemeen, jossa sienen- ja tiikerikaunosilmänraadot edelleen lilluvat, liotetaan mukaan kuivattua ahdekaunokkia. Aiemmin värjätyistä langoista on kaikki mukavasti irtoavat värjäysainekset talletettu takaisin kattilaan. Yllättäen sekaan sopii vielä myös lankaa. Tässä kohtaa kantaesityksen toteuttaja huomauttaa mahdollisille muille näytelmän tekijöille, että ahdekaunokit kannattanee pistää liemeen uimaan harsopussissa tms. sillä niitten saaminen irti langoista on yhtä tuskaa, mikäli liemestä ei siilata värjäysaineita pois ennen värjäystä. Vielä keriessäkin niitä saa langasta nyppiä. Tästä vielä tietämätön värjäri keittelee iloisena lientään korkeassa lämmössä ja samoin sittemmin lientä, jossa on 100 grammaa lankaa. Tuloksena on kullankeltainen väri, joka toisessa vyyhdessä on jopa paatsaman jälkivärin sävyistä.

Jälkiväriäkin irtoaa ja sillä tulee vihertävän keltaista, sillä värjäri lykkää 80–90 asteessa tapahtuneen värjäyksen loppupuolella sekaan 1,5-prosenttisen rautapuretuksen. Muuten, näytelmän tässä toteutuksessa käytetään 10 % alunalla ja 5 % viinikivellä puretettua lankaa.

Epilogi:

Näytelmässä käytettävät langat ovat ohutta Pirkanmaan kehräämön lankaa ja Wetterhoffin Veeraa. Jälkimmäistä on tarkoitus käyttää kirjonnassa. Lisäsävyjen saamiseksi värjääjä aikoo jossakin vaiheessa porisuttaa värimorsinko- tai indigopadallisen ja dippailla osan nyt värjätyistä langoista siihen. Samaan aikaan on meneillään myös kokeilu, jossa väriä kehitellään veriseitikistä krapin kautta kokenilliin jättämällä vanhemmat värjäysaineet liemeen. Siinä kattilassa alkaa jo jossain vaiheessa olla melkoinen tungos!

Syysterveisin Magdalen

Voihan äklötyksen kauhistuksen ihastus!

Unikankarelaiset kokivat aivan uudenlaisia elämyksiä väripatojen äärellä viikonloppuna Talviyön pidoissa. Niin silmät kuin nenäkin joutuivat koetukselle tattiliemen kanssa, mutta ehdoton hitti oli kokenilli. Tateista mainittakoon että hieman vähempikin mädätys olisi kenties riittänyt, koostumus kun oli kovin kuramainen muutamaa etäisesti sienen jalkaa muistuttavaa juttua lukuun ottamatta. Tämä saattoi vaikuttaa myös lopputulokseen. Tatin ja kokenillin ohella värjäsimme myös suopursulla.

Mutta se kokenilli, mitkä värit! Unikankare koki ennennäkemättömän ällörakastumisen pinkkiin! Mutta hehkutuksesta asiaan. Väittävät että ph:lla leikkimällä kokenillista voi saada hyvinkin erilaisia sävyjä. Hapan vie väriä punaisempaan suuntaan ja emäksinen puolestaan violetimpaan. Violettia emme saaneet aikaan paitsi harmaaseen ja indigolla värjättyyn siniseen lankaan, mikä kannattaa muistaa sillä lopputulos noilla pohjaväreillä oli varsin kiva. Valkoiseen lankaan lopputulos kuitenkin oli... pinkki!

Jaoimme liemen kahtia, koska halusimme testata tuota ph-juttua. Ensimmäisen liemen pyrimme pitämään melko neutraalina. Puretus oli kaikissa värjäyksissä 10% alunaa ja 5% viinikiveä. Ensimmäisellä värjäyksellä saimme tummaa fuksianpunaista, wow! Jälkiväri jos sitä siksi voi sanoa, tuotti kirkkaanpinkkiä.

Toisesta liemestä tehtiin emäksistä soodan avulla. Ph-paperia ei ollut mukana, joten näppituntumalla mentiin. Lopputulos ei ollut mainittavasti violetimpi vaan lähinnä haaleampi ja vaaleanpunainen. Epäilen että toiseen liemeen jäi vähemmän väriainetta, koska liemi jaettiin vasta keittämisen jälkeen. Jälkiväri oli vielä hieman vaaleampi possunpunainen.

Silkkiin molemmista liemistä jäi ällöttävän ihana vaaleanpunainen. :D Liemet otettiin talteen sillä emme ehtineet värjäillä niin kauaa, että väriaine olisi kulunut loppuun ja lankakin alkoi loppua. Ämpärillinen kokenillilientä odottaa nyt parvekkeella uusia kokeiluja. Useimpien ohjeiden mukaan 100g lankaa tarvitsee 10g kokenillia. Tuolla saa sitä tummaa fuksiaa, vaaleampiin sävyihin väriä tuntuisi riittävän loputtomiin…

Ja niin, esivalmisteluista mainittakoon, että kokenilli ja suopursu olivat vedessä likoamassa yön yli ennen värjäystä.

Kuvassa vasemmalta alkaen: tatti, suopursu, 2kpl kokenilli neutraali, 2kpl edellisen ”jälkiväri”, 2kpl kokenilli emäksinen, 4kpl edellisen ”jälkiväri” ja silkit joihin tuli melko samanlainen väri molemmista kokenilliliemistä. Harmaalla ja sinisellä pohjavärillä värjätyt menivät Alinan mukana, eikä minulla valitettavasti ole niistä kuvia. Ehkä myöhemmin. :)

Varvuista liemeksi

Juhannuksena seikkaillessani maaseudun rauhassa ja erään järven rantaryteiköissä tuli mieleeni, että suopursustahan taisi saada jotain kivaa väriä aikaiseksi. Samoilla mailla oli myös runsainmitoin kanervaa ja sitten pitikin jo kaivaa nettiä puhelimesta esiin, että mitäs näillä värjäämisestä sanottiinkaan. Osuin tälle sivustolle . Niimpä sitten isolla kädellä harvensin luontoa kanervista ja suopursuista, jopa niissä mitoissa, että auton takakontti oli aivan täynnä molempia. Nettisivuilla taisi olla jossain maininta vielä siitä, että vuoden värjäyskasvi on varvut. Siis aivan teemassa menin.

Vietin sitten juhannuspäiväniltaa repimällä oksia varsista irti ja katkoin ne pieniksi palasiksi, laittaen ne kahteen isoon minigrip-pussiin. Molemmat tietenkin omaansa. Sain vinkkiä, että minun tulee vielä kuivattaa varvut kunnolla, jotta ne eivät homehdu pusseissa. Laitoin ne sitten pariksi viikoksi parvekkeelle sanomalehtien päälle. Tunkiessani varpuja takaisin pussiin ne napsahtelivat hyvin katki-poikki, joten saatoin olla varma niiden kuivumisesta.

Kahden viikon päästä Nuijasota-tapahtumassa sain sitten kattiloita ja muita värjäykseen tarvittavia ainesosia lainaan/käyttööni ja aloittelin itsekseni edellä mainitusta nettiosoitteesta poimituin ohjein värjäämisen. Pussit painoivat kuivana enää 800-900g väleillä, mutta tein silti liemet sen mukaan kuin varpuja olisi ollut 1 kilo kutakin. Liuotin molempia kaksi päivää Kavalahden järven vedellä täytetyissä ämpäreissä. Tämän jälkeen kaadoin liemet varpuineen kattiloihin ja aloin nostamaan lämpötiloja.

Keittelin varpuja ja siivilöin liemet kolmen tunnin keittämisen jälkeen. Tämän jälkeen jatkoin ohjeiden mukaisesti. Ikävästi vain keittoliesi napsahteli pois päältä, kun lieden mielestä hän kuumeni liikaa. Tästä syystä koko prosessi värjäämisessä vei koko päivän. Olin aivan uupunut illan pimeytyessä, kun laittelin tavaroitani pois. Siitäpä syystä menin sitten heittämään vahingossa suopursuliemen pois, vaikka minun piti siitä seuraavana päivänä yrittää värjäillä lisää lankoja.

Tulos ei ollut sitten sitä mitä toivoin saavani. Kanervasta ohjeen mukaan piti tulla tummanruskeaa ja suopursusta pronssinruskeaa. Mielestäni kanerva on enemmänkin keltaisen ruskeaa tai vihertävä sinappi ja suopursusta tuli tummaa, messingin ruskeaa. Lankana kanervassa oli Turun keskiaikamarkkinoilta eräästä virolaisesta liikkeestä ostettua luonnonvalkoista lampaan lankaa ja suopursussa taas oli ahvenanmaanlampaan lankaa.
Näin jälkikäteen mietin, että oliko ahvenaanmaanlampaan lanka harmaata eikä valkoista. Fiksuna tyttönä en sitten ottanut itselleni mallipätkiä langoista ja vyötteet ovat kenties tuolla jossain keskiaikakamojeni keskellä hukkapiilossa. Olin vaan niin innokas tekemään oman ekan värjäykseni. Tosiaan tulos ei ole sitä mitä toivoin eikä langat ole minun värimaailmaani oikein sopivia. Toki olen saanut kehuja, että aivan ihanat värit siitä huolimatta. Ja olenkin erittäin iloinen ja ylpeäkin hieman omista ekoista langoistani.

Saapa nähdä mitä ensi kesänä sitten keksin. Kuitenkin tuosta keittolevymenetelmästä tulee päästä eroon. Se ei vaan toimi. Kannustan kaikkia siis tekemään tustustumisretkiä värjäyksen mielenkiintoiseen maailmaan.

Lisää punaista. More red.

Sieniä ja kirvoja. Mushrooms and cochenil.

Se punaisen himo on ollut ihan kauhea, mutta alkaa talttua. En voi kylliksi ylistää ja kiittää Tertun vinkkejä punaisen värin aikaansaamisessa. Ilonan sanoin: tuo yksi lankahan on aivan liekeissä.
Ja tällä kertaa kameran värit eivät valehtele. Padasta tuli kirkkaan hehkuvan punaista, tummaa punaista ja hauskaa, vähän pinkkiin taittuvaa vaaleampaa roosaa.
Värjätyt langat olivat Virtain Villan valkoinen ja tumma harmaa ensimmäiseen väriin, sitten kertaalleen värjätty hailu lila ja plätky beige toiseen värjäykseen. Ja kolmanteen meni vielä vähän plätkyä.
Ja mitä oli padassa:

n. 500 g lähes mätiä veriseitikkejä ja muutama verihelttaseitikki
130 g kuivattua verihelttaseitikin lakkeja
13 g kokenillia

Liotin sieniä kolme vuorokautta. Murskasin kokenillit ja liotin niitä vuorokauden.
Yhdistin aineet ja keitin parin tunnin ajan hyvällä lämmöllä eli reilusti kiehuen.
Siivilöin. Lisäsin 40-asteiseen liemeen 200 g ESIpuretettua lankaa ( aluna + viinikivi)
Lämmitin liemen 80 asteeseen, annoin olla tunnin ja sammutin lieden. Annoin jäähtyä kolme tuntia. Valutin ja annoin kuivua hetken. Huuhtelin. Viimeiseen huuhteluun tippa etikkaa.
Jälkiliemeen laitoin 200 g kertaalleen värjättyjä lankoja. Sama kaava; tunnin verran 80 asteessa, ja jälleen jäähdytys liemessä.
Kolmatta lientä varten lisäsin sienet takaisin liemeen ja keitin toiseen kertaan. Siivilöin ja värjäsin.

Ja hyvänen aika tuota väriä!!
Tuota punaista saisi myös kokenillilla ja tinasuolalla, mutta kun se on kauhea myrkky, niin en sitä käytä. Onneksi on muitakin konsteja :)
Nyt.... se okrakääpä on löytämättä!

* * *

I have had a lust for red. I had to learn how to make it!!
Thanks to Terttu, now I know. She has given me valuable tips and I can not thank her enough.
So I managed to make the red of all the reds. And dark red. And pinkish rosa.
I had white and grey yarn in first dyebath, then two plain overdyes in second and I made also third dye.
in the pot I had

500 g fresh Cortinarius sanguineus
130 g dried Cortinarius semisanguineus (not them legs, they make dye yellow)
13 g cochenill

I soaked mushrooms for 3 days. I grinded the cochenil and soaked overnight and added to mushrooms.
Then I boiled them two hours and strained the vat.
I had premordanted 200 g yarn, white and grey (alum + cream of tartar)
those I added in when the vat was about 40 C.
Heated it to 80 C and let simmer about an hour and let the yarn cool in the vat.
I rinsed the yarn when it was cold and a bit dry already and to the second rinse I added a dash of vinegar.
To the second dye I added once dyed yarn, so it did not need any more mordant. Heated and simmered again one hours, let yarn cool in the vat and rince.
For the third dye I added the mushrooms and cochenil back to vat, boiled again, strained and added once dyed yarn. Simmered one hour, and let cool in vat for 3 hours. Rinsed.
And heavens those reds!
I could have tried cochenil and tin salt, but that is such a poison that I do not want to use that. It is great to know that there are other ways to make it.
Now... where is that Hapalopilus rutilans....

Look at those reds! The story of that blue is on my blog.
Punaiset värit oikeasti hehkuvat... tässä vierellä viikonlopun muun värjäykset. Sinisen tarina Hibernaatiopesäkkeen puolella.

Punajuuresta.

Näin mahtava näky padassa!!

Kovasti on ollut puhetta punajuurella värjäämisellä. Olen kokeillut sitä ennenkin, mutta toistin nyt tämän eli terveiset keittiöstä. Näin syntyy lanka, jonka väriä voisi kutsua borssikeitoksi.

100 g lankaa
15 g alunaa
5 g viinikiveä
sekalainen määrä (yht. noin 3-5 litraa)
- porkkanan naatteja
- sipulinkuoria
- raakaa punajuurta eli kuoria ja niitä pihassa kasvaneita, jotka ovat liian pieniä muuten käytettäväksi

Keitetään liemiaineksia pitkään haudutellen.
Siivilöidään ja jäähdytetään.
Kun liemi on noin 40-45 -asteinen, lisätään puretusaineet (tai kuten tunnollinen värjäri tekisi, esipuretettu lanka)
Haudutellaan miedolla lämmöllä tunnin verran ja jätetään liemeen jäähtymään.
Huuhdellaan. Viimeiseen huuhteluveteen tilkka etikkaa.
Tuloksena on ruskean oranssi lanka, joka hitto vie, tuoksuu borssikeitolle. Ei sentään tarjoilla smetanan kera...

Ja valmis näyttää tältä. Melkoinen ero.

Ja sitten: tuo ihana väri padassa ei todellakaan näy lopputuloksessa ja kokemus on valitettavasti osoittanut, että sekä sipuli että punajuuri haalistuvat. Mutta mitäs väliä sillä on, värihän se on haalistunutkin !

Jopas jotakin; punaista.

Siinä ne nyt ovat. Minun sienilankani.

Olen himoinnut itse värjättyä punaista jo pitkään. Olen myös hinkunut päästä värjäämään verihelttaseitikeillä tai ja veriseitikeillä.
Tänä syksynä kumpikin asia tuli todeksi.

Kävimme Rikun ja Ilonan kanssa pienellä metsäretkellä pari viikkoa sitten: Riku etsi taulakääpää, me Ilonan ja koirien kanssa huvittelimme luonnossa samoilemalla. Asumme siis keskellä kaupunkia, joten metsäsaarekkeemme on säälittävän pieni. Siis naurettava läntti liikenteen ja asutuksen keskellä.

Riku löysi taulakääpää ja me ihan vahingossa verihelttaseitikkejä. Otimme talteen, ja kyselin gurultani Tertulta vinkkejä. Terttu yllytti kokeilemaan kylmävärjäystä: esipuretettu lanka laitetaan liemeen, jossa on juuri ja juuri kiehumispisteeseen lämmitettyjä sieniä. Näin siksi, että sienen proteiinit kypsyvät eikä kuukaudenkin kestävän prosessin aikana seitikki muutu limaksi.
Ja hyvä puoli tässä olisi se, että sieniä voisi lisäillä sitä mukaa kun löytyy.
No. Minä kuivasin ensimmäiset seitikkini. Sitten Ilona löysi lisää, ja kuivasi. Huomatkaa; jalat ja lakit erikseen! Jaloissa on keltaista väriä, lakissa punaista, joten punaisen hinkuja värjää vain lakeilla.
Ja sieniä löytyi lisää, ihan vahingossa. Nyt minulla oli - kiitos Ilona - vajaa kilo tuoreita lakkeja, noin 100 grammaa veriseitikkiä (oi, sitä haluan lisää) ja muutama kuivattu lakki.

Terttu oli vinkannut, että mädättäminen tekee hyvää verihelttaseitikille; ne ovat punaisimmillaan luonnossakin juuri ensimmäisten yöpakkasten aikaan. Siispä jätin kuulkaa huoneenlämpöön pariksi päiväksi ne jo muutaman päivän ikäiset Ilonan tuomiset. Laitoin kuivatut likomaan..keittiöön.

Parin päivän kuluttua ödööri talossa oli kauhea. Kuivattujen sienten liotusveden pinnassa velloi pinkki limainen vaahto. Vielä päiväksi eteiseen muka viileään... ei hitto!

- Esipuretin alunalla ja viinikivellä 200 g villaa (virtain villan suomenpökkimää, seiskaveikka yök yök yök ei pataani pääse ei). Alunaa oli noin 25 g, viinikiveä 10 g tähän määrään.
- Laitoin punaiset haisevat lakit pataan, keitin toista tuntia oikein kovin.
- Siivilöin sienet pois, mutta otin talteen.
- Laitoin 100 g lankaa väriin. Annoin olla reilun tunnin. Tulin hyvin, hyvin iloiseksi! Padasta nousi tummaa punaista. Huh, onneksi en ahnehtinut sitä toista vyyhteä samaan liemeen.
- Laitoin toisen vyyhden perään, annoin hautua 80-90 asteessa miedolla tulella tunnin ja sammutin virrat. Jätin yöksi liemeen. Aamulla... tiilenpunainen!
- Tein sellaisen huomion, että jälkiliemestä lähti huomattavasti enemmän väriä huuhtelussa kuin ensimmäisestä värjäysestä.

Lisää temppuja:
olikin liottanut sekä tuoreet että kuivatut sienten jalat reilun vuorokauden ajan. Niistä irtosi heti voimakkaan keltainen väri liemeen.
Lisäsin ne jälkiliemeen sekä kertaallen keitetyt lakit. Kiehuttelin reilun tunnin. Jäähdytin lankaa työpäivän verran (jep, arkena väripata lämpiää kello 7...) siivilöin, ja lisäsin sitten edelleen lämpimään liemeen 15 g alunaa ja 5 g viinikiveä... olin laiska, en jaksanut esipurettaa - ja 100 g valkoista villalankaa.
Keittelin hiljalleen tunnin verran, sammutin tulet (tässä vaiheessa kello oli noin kuusi illalla) ja tein sisällä käsitöitä.
Viiden tunnin kuluttua, siis kello 23 hain langan sisään, huuhtelin ja totesin värjänneeni erittäin kauniin oranssin.

Nyt... pakkomielle ajaisi metsään. Ei sitä veriseitikkiä kellään sattuisi olemaan?

Sinipuu

Oi onnea, kun löysin tämän ihanan ihmepuun! Iitin värikeskuksesta mukaan kaappaamani lastupussi lunasti kaikki lupaukset.



Liotin lastuja lähdevedessä kolme päivää ennen tositoimiin ryhtymistä. Kuvassa tosin jo langatkin kyydissä, mutta tarkoituksena näyttää mikä mainio väri! Melko etsimättä mieleen tulee kaikenmaailman noidankattilat...



Aluksi värjäsin harmaata Virtain villaa ja valkeaa Nallea molempia 100g. 200g sinipuuta (hups kun laitoin vahingossa kaikki!) ja ohjeen mukaiset 60g alunaa (määrää hieman ihmettelin kyllä) mutta soodaa en halunnut laittaa aluksi lainkaan joten peehoo keikkui siellä ykkösen tietämillä. Miten lienee valonkesto ym. tämän johdosta, mutta väristä tuli tosi kaunis punavioletti.



Toiseen erään en lisäillyt muuta kuin soodaa sen verran että ph nousi 7 hujakoille. Tuloksena sinisempi vaalea violetti, lankana ohutta valkoista Nallea.



Vasemmalla kuvassa loppuliemiin heitetty pieni vyyhti alunperin keltaista (pietaryrtti) lankaa, kokeilin millainen harmaa siitä syntyy. Ja kun oikein vielä tiristin, sain tehtyä myös kuminauhaa. Ja selityksenkin sain: liikaa soodaa holahti siinä tiimellyksessä kun minä kehno ravistelin sitä pussia kattilan päällä ja se lopsahti. Mutta ei hätää, se oli vain 20g vyyhti jonka olinkin valmis uhraamaan tieteelle... (ei nyt ihan Myytinmurtajat-meinikiä, mutta melkein. Terassilla lisäksi porisee tinaliuska suolahapossa... älkää kysykö mitään... emme valmistele pommia emmekä intialaista kosmetiikkaa, sen verran voin Miehen touhuista kertoa.)